Ray Bradbury - Fahrenheit 451

Tulevaisuuden Yhdysvalloissa elävä palomies Guy Montag on tyytyväinen elämäänsä, kunnes hän tapaa naapurissa asuvan 16-vuotiaan Clarisse McClellanin, joka saa kysymyksillään miettimään asioita eri näkökulmasta. Palomiehille, Guylle mukaan lukien, on opetettu, että palomiehet ovat sytyttäneet tulipaloja kautta ihmiskunnan historian. He polttavat kirjoja ja taloja, joista niitä löytyy. Maailma on täynnä valtion ja meian yleisölle syöttämää kevyttä viihdettä, jonka turruttamien kansalaisten hyväksymänä valtio voi tehdä mitä vain ilman pelkoa joutua kritiikin kohteeksi. Yhteiskunnan ja oman elämäntilanteensa kyseenalaistaminen on vaarallista, minkä myös Guy saa huomata.

Meielstäni kirjan teema on yhä ajankohtainen, vaikka teos onkin kymmeniä vuosia vanha. Bradbury käsittelee massamedian manipulointia ja vaikutusta ihmisiin hyvin ajatuksia herättävällä tavalla, vaikka itse henkilöt jäävätkin mielestäni melko tylsiksi. Tyhjät ihmiset nauravat ja juhlivat ja katsovat sitä, mitä televisio heille syöttää. Jos joku joskus ottaa yliannostuksen lääkkeitä, pelastetaan tilanne letkujen avulla ja taas henkilö pääsee jatkamaan samaa tyhjää elämäänsä TV:n ääreen. Kukaan ei kysy miksi jokin tapahtuu, se vain tapahtuu, eikä sitä tarvitse sen syvällisemmin miettiä. Kun hiljaisuus täytetään yksinkertaisti esitetyillä ja toistuvilla mainoksilla ja kappaleilla, muodostuu ihmisen ympärille kupla, jossa se on turvassa ajattelulta ja omalta itseltään.

Ehkä Bradburyn tulevaisuusvisiota voidaan "kritisoida" esimerkiksi ydinsodan uhan ja kirjojen polttamisen takia. Käytetäänkö tulta tuhoamiseen tulevaisuudessa ja meneeko pelko ydinsodasta esimerksiksi kybersodan ohi? Mutta kaikenkaikkiaan lukemisen arvoinen teos, enkä ihmettele miksi tätä yhä luetaan.

Tämä jääkin tämän vuoden viimeiseksi kirjaksi. Laitan tämän kohtaan 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään. Useampi vuosi sitten ystäväni nimittäin suositteli tätä kirjaa ja olen törmännyt teokseen muissakin yhteyksissä vuosien varrella, muttei ikinä ole tullut oikeasti tartuttua.

Kirjailija: Ray Bradbury
Nimi: Fahrenheit 451
Alkuteos: Fahrenheit 451
Suomentanut: Juhani Koskinen
Alkuperäinen kieli: englanti
Julkaistu: 1966
Alkuperäinen julkaisu: 1953
Sivumäärä: 193

Siri Kolu - Kesän jälkeen kaikki on toisin

"Elämäni ensimmäisenä päivänä mä haluaisin olla kukatahansa. Se kukatahansa, johon katse ei osu. Joka saa mennä metrossa, ratikassa, junassa, lentokoneessa niin, että se on joku vain.
Ei friikki. Ei erityistapaus. Ei sellainen jota katsotaan hitaasti tai kaksi kertaa. 
Mä menisin kahvilaan ja ottaisin ison kolan ja lukisin kaikki lehdet, mitä niillä on."

Miltei 18-vuotias Peetu, sytymänimeltään Petra, on aina kokenut itsensä pojaksi. Ennen täysi-ikäistymistä ja kauan odotettua rintojenpoistoleikkausta on edessä kesä ja purjelentoa harrastavan isän lupaamat kymmenen lentoa. Peetun elämä on  pelottavassa muutoskohdassa, välitilassa ennen oikean minän saavuttamista, mutta taivaalla isän kanssa keskustelu ja asioista avautuminen on helpompaa ja luottamuksellista. Kymmenen lennon aikana kysytään kiperiä kysymyksiä ja puhutaan elämästä, perheestä, onnesta ja peloista.

Peetu odottaa sukupuolenkorjausleikkausta, mutta se myös ahdistaa. Sairaalat hän näkee tunnelina ja kaninkolona, eikä hän myöskään haluaisi joutua tarvitsemaan apua arkisissa asioissa leikkauksen jälkeen. Hän haluaisi olla vain rauhassa oma itsensä ja huolehtia omista asioistaan.

Peetun lisäksi muutoksessa on myös perhe. Isän lisäksi Peetun perheeseen kuuluu mainoskampanjoita tekevä äiti ja isoveli, nokkela hymypoika Pyry. Merkittävässä osassa on etenkin äiti, joka yrittää epätoivoisesti ymmärtää Peetun tilannetta. Hän on lukenut jokaisen Transtukipisteen lehden, mutta asioiden sisäistäminen ja hyväksyminen on hyvin vaikeaa. Hän sanoo mitä sattuu, eikä tunnu kykenevän muuttumaan kahden pojan äidiksi. Peetulla on myös kiipeilyä harrastava käheä-ääninen tyttöystävä Aamu, joka tukee Peetua, mutta on jatkuvasti huolissaan isän ja pojan lentoharrastuksesta.

Kesän jälkeen kaikki on toisin oli lyhyt, mutta ajatuksia herättävä. Itsekin nuorena ihmisenä ja omasta mielestäni hyvin avarakatseisena etenkin Peetun äidin lipsautukset ärsyttivät hyvin paljon. Ei leikkaus ihmistä muuta ihan toisenlaiseksi, vaikka pelon tavallaan kuitenkin ymmärrän. Äitirooliin minun toki melko vaikea samaistua, mutta etenkin tämän kirjan kohdalla tuntui erityisen vaikealta... 😄
Peetun mietteet saivat ajattelemaan miltä väärään kehoon syntyneeltä mahdollisesti tuntuu. Mielestäni hänkin kuitenkin katsoi asioita toisinaan hyvin kapeanäköisesti, mutta alkoi kuitenkin laajentaa ajatusmaailmaansa hieman ajan myötä. Niin kuin juonen pointtinakin taisi olla. Hahmojen hyvin vastakkaiset ajatusmaailmat saivat lukijankin miettimään, kuinka erilaisia näkökantoja voikaan olla.
Siri Kolu onnistui mielestäni käsittelemään vaikeaa asiaa yllättävän kevyesti. Syynä lienee kieli. En tosin kyllä ole varma pidinkö siitä vai en, Pienen sivumäärän takia kirja on nopealukuinen ja suosittelen lukemaan, jos aihe kiinnostaa.

Helmet-lukuhaasteessa tämä sopii ainakin kohtiin
15: Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
18. Kirjan nimessä on ainakin neljä sanaa
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole

Itse laitan tämän kohtaan 17.

Kirjailija: Siri Kolu
Teos: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Julkaistu: 2016
Alkuperäinen julkaisu: 2016
Sivumäärä: 110

Stephen King - Hohto

Vihdoin ja viimein sain luettua tämän kirjan, vaikka Stephen Kingiä olen ennenkin lukenut, ja olen pitänyt kovasti. Kannatti, ehdottomasti. Olen nähnyt kirjaan perustuvan Hohto-elokuvan jokunen vuosi sitten, enkä voi olla vertailematta vähän. Tosin en muista elokuvaa niin selkeästi, että siitä kauheasti viitsisin puhua. Hohto on kenties Kingin tunnetuin teos, ja mielestäni se on ansainnut klassikkoromaanin tittelin.

Alkoholismista toipuva Jack Torrance saa työpaikan vuorilla sijaitsevasta Overlook-hotellista, eikä aiemmista työpaikoista potkut saaneella miehellä ole varaa kieltäytyä. Siispä hän muuttaa vaimonsa Wendyn ja 5-vuotiaan poikansa Dannyn kanssa hotelliin, josta Jackin on määrä huolehtia talven yli. Wendy ja Jack ajattelevat, että perhe pääsisi tulevan talven aikana aloittamaan alusta ja ongelmat unohtuisivat, mutta Danny ei ole niin varma. Poika nimittäin hohtaa, eli hän näkee menneisyyteen ja tulevaisuuteen, ja Overlookiin liittyvät näyt ovat sangen pahaenteisiä. Tilannetta ei ainakaan helpota se, että talvisin runsas lumisade eristää Overlookin muusta maailmasta, ja ainoa yhteys ulkopuolelle on vanha radio.

Rakenteellisesti Hohto on ehkä hieman poikkeava verrattuna tyypillisiin kauhukirjoihin. Lukijan eteen läväytetään jo heti alussa se, mikä loppukliimaksissa tulee vastaan. Ainakin itselleni tämä toimi varsin hyvin ja odotuksen vallassa käänsin sivun toisensa jälkeen, Lopussa sain mitä olin kaiken aikaa odottanutkin, ja se oli ehdottomasti teoksen parasta antia. Noin 300 sivua oli melko tahmeaa alkulämmittelyä ja taustojen setvittelyä, mutta taidokas Kingmäinen psykologinen kauhu rakentui hitaasti pala palalta. Toisaalta oli ihan mukavaakin tietää esimerkiksi Wendyn ja Jackin suhteista vanhempiinsa, mutta välillä rupesi vähän kyllästyttämään. Kun pääsi kirjan viimeiselle kolmannekselle, oli kirjaa erittäin vaikeaa laskea alas ja hyytävä tunnelma vei mukanaan.

Kieli on hyvää ja sujuvaa, mutta paikoin vanhahtavaa. Välillä englannista kääntäättömät sanat, kuten drugstore pistävät silmään. Välillä hän-pronominin tilalla on se. Ei kuitenkaan kauhean häiritsevä seikka, mutta kai suomennosta olisi voinut vuosien varrella vähän kehittää?

Mielestäni kirja oli loistava, mutten kuitenkaan suosittelisi ehkä ensimmäisenä henkilöille, jotka eivät genrestä suuremmin perusta tai ole Kingiä lukenut ennen. Voi olla, että aluksi joku muu tuotannosta voisi olla parempi.

Elokuva ja kirja, sekä tarkempia pohdintoja juonesta - älä lue jos et halua juonipaljastuksia!
Jack Nicholsonin roolisuoritus elokuvassa on jäänyt niin vahvasti mieleen, etten voinut kuvitella Jackia minkään muun näköiseksi, mutten varmasti ole ainoa. Olin hieman yllättynyt, kuinka paljon elokuvassa on ylimääräisiä asioita verrattuna kirjaan. Esimerkiksi legendaarisia kaksostyttöjä ei mainita missään, eikä kirja mässäile verellä. Muistikuvieni mukaan elokuvan Jack oli jo valmiiksi vähän sekaisin ja asiat etenivät nopeasti, mutta kirja panostaa normaalin miehen hitaaseen kehitykseen psykopaatiksi murhaajaksi. Jollain tasolla olisin toivonut hieman enemmän krikettimailalla hutkimista ja sitä mielipuolisuutta tunnelmaa, mutta ehkä se ei kirjassa toimisikaan niin hyvin. Lopun mäiske kyllä huippuudestaan huolimatta herätti samoja ärtymisen tunteita kuin kauhuelokuvat lähinnä poikkeuksetta... Miksi Wendyn oli ihan pakko mennä katsomaan alakertaan vielä uudemman kerran, ja miten hän ylipäätään selvisi noin hyvin vakavien vammojensa kanssa? Ehkä olen vain liian skeptinen... 😀


Lukuhaasteen suoritus jäi näköjään aika säälittäviin lukemiin, mutta olenpa jotain saanut luettua kuitenkin!
Stephen King on tuottelias kirjailija, ja prahaiten tämän laitan kohtaan 37. kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta.

Kirjailija: Stephen King

Nimi: Hohto

Alkuteos: The Shining

Suomentanut: Pentti Isomursu

Alkuperäinen kieli: englanti

Julkaistu: 2013

Alkuperäinen julkaisu: 1977

Sivumäärä: 651

Maylis de Kerangal - Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

"Koska se, mitä Goulon ja Mollaret ovat juuri kertoneet, mahtuu kuin hidastetulla sytyttimellä varustetun sirpalepommin kaltaiseen virikkeeseen: sydämen pysähtyminen ei merkitse kuolemaa, vaan se määräytyy aivotoiminnan lakkaamisesta. Toisin sanoen: jos en enää ajattele, minua ei enää ole."

Surffaripoika Simon Limbresin ja hänen ystäviensä reissu päättyy kolariin, jonka seurauksena 19-vuotias Simon joutuu koomassa sairaalaan. Sydän toimii, mutta heräämisestä on turha haaveilla. Toisaalla vakavasti sydänsairas Claire Méjean odottaa uutta sydäntä. Vanhemmille tilanne on vaikea, sillä heidän täytyy päästää irti pojastaan pelastaakseen tuntemattoman hengen.

Vahva, kaunis ja ajatuksia herättävä yhdenpäivänromaani sydänsiirrosta. Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät käsittelee suuria teemoja kuten elämää, kuolemaa ja rakkautta. En ikinä aiemmin ole tullut ajatelleeksi syvemmin elinsiirtoja, joten tämä sai aivosolut liikkeelle ja loi uusia näkökulmia omaan ajatteluuni. On oikeastaan aika huvittavaakin huomata, kuinka sydäntä pidetään automaattisesti elämän symbolina. Ilman sitä keho ei toimi, mutta ilman aivotoimintaa ihminen on kuitenkin vain kuori.

Kerangal on saanut teoksestaan yhdeksän kirjallisuuspalkintoa Ranskassa, enkä ihmettele. Kirjailija ei perusta lopetusmerkeistä, jolloin peräkkäisten lauseiden tykitys pitkiksi virkkeiksi (pisin noin puolitoista sivua) saa lukijan hengästymään ja kääntämään sivun toisensa jälkeen. Kaunis ja kuvaileva teksti asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa, mutta vanhempien surun keskellä pilkottaa kuitenkin valon kipinä. Minulle hahmot jäivät tosin vähän etäisiksi, mutta voisin kuvitella niiden uppoavan paremmin esimerkiksi sellaisille lukijoille, joilla on omia lapsia. Jos kaipaat taidokkaasti kirjoitettua ja koskettavaa lukemista, tartu tähän. Suosittelen, ehdottomasti.

Kirja sopii haasteen kohtiin:

1. Kirjan nimi on mielestäni kaunis

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

19. Yhdenpäivänromaani

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

Minulla teos sijoittuu kohtaan 48. kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän.

Kirjailija: Maylis de Kerangal

Nimi: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (2016)

Alkuteos: Réparer les vivants (2014)

Suomentanut: Ville Keynäs ja Anu Partanen

Alkuperäinen kieli: ranska

Sivumäärä: 255

J.R.R. Tolkien - Hobitti eli sinne ja takaisin

Kasvoin Taru Sormusten Herrasta-elokuvia katsellen ja tarkoituksenani on aina ollut lukea ne myös kirjana. Kaikki kolme Hobitti-elokuvaakin (Jotka siis pohjautuvat tähän romaaniin) olen nähnyt jo ainakin kaksi kertaa, joten oli korkea aika aloittaa Tolkieniin tutustuminen! Hobitti on itsenäinen tarina, mutta kertoo myös hieman taustoja TSH-trilogialle. Kehotan siis muitakin lukemaan Hobitin ensin, jos ei näihin klassikoihin ole vielä perehtynyt.

Seikkailu alkaa, kun Gandalf-velho ja 13 kääpiötä tulevat hakemaan hobittia nimeltä Bilbo Reppuli mukaan seikkailuun. Kääpöt haluavat nimittäin hankkia kääpiöjohtaja Thorinin isoisälle kuuluneen aarteen takaisin hurjalta Smaug-lohikäärmeeltä ja he tarvitsevat ryöstöretkelleen voron. Bilbo elää aivan tavallista laiskanpulskaa elämää hobittikylässä, eikä hän kaipaa seikkailua tai jännitystä elämäänsä, mutta päättää kuitenkin lähteä mukaan. Aluksi kääpiöt pitävät Bilboa taakkana, mutta pian hän osoittautuu paljon hyödyllisemmäksi kuin Bilbo itsekään olisi osannut kuvitella. Vaarallisella matkalla Keski-Maassa seurue kohtaa muun muassa peikkoja, hiisiä ja haltioita. Bilbo saa avukseen taikamiekan - tai oikeastaan veitsen, koska miekka olisi liian iso hobitille - ja Sormuksen, joka myöhemmin esiintyy merkittävässä roolissa myös Taru Sormusten Herrassa.

Kertoja vaihtelee kaikkitietävän kertojan ja minä-kertojan välillä. Kääpiöt eivät jääneet minulle suuremmin mieleen, enkä kirjan loputtuakaan osannut yhdistää kaikkia nimiä henkilöihin, mutta Bilbo  ja hänen kehitystarinansa sankariksi olikin tarinan tärkein asia. Aluksi en pitänyt Bilbosta juurikaan, mutta kirjan edetessä samaistuin tähän nokkelaan hahmoon. Gandalf on aina ollut mielestäni hyvin mielenkiintoinen henkilö ja Hobitissa henkilökuva jäi vielä paljon mystisemmäksi. Hänestä ei kerrota paljoa, mutta se on varmaa, että hän tietää aina enemmän kuin kukaan muu ja hän ilmestyy ja katoaa silloin, kun sitä vähiten odottaa.

Lukiessa en päässyt eroon elokuvien antamasta valmiista visuaalisesta kuvitelmasta, mutta heti alussa huomasin selviä eroja. Kirjan henkilöt ovat ainakin hieman eri luonteisia, eikä Tolkien ole selvästikään miettinyt esimerkiksi haltioiden taustaa loppuun asti. Legolasta ei mainita koko tarinassa ja elokuvien rakkaustarina puuttui. Pidin kirjasta kuitenkin hyvin paljon ja THS on kärkipäässä lukulistallani. Tarina oli kaiken kaikkiaan kepeä, täynnä valoisia ja synkkiä hetkiä, muttei raskasata maailmanpelastamisteemaa tai synkkää ja suurta pahuutta. Vaikka Hobitti luokitellaan lastenkirjaksi, sopii se mielestäni erinomaisesti kaikille vauvasta vaariin ja mummoon. Miljöö on taidokkaasti luotu, enkä voi kyseenalaistaa J.R.R. Tolkienin merkitystä fantasiakirjallisuuden historiassa.

Hobitti sopii moneen kohtaan lukuhaasteessa. Mm:
9. toisen taideteoksen inspiroima kirja (Tolkien oli hyvin kiinnostunut myyteistä ja esim Kalevalasta)
22. kuvitettu kirja (sisältää muutaman Tolkienin oman kuvituksen)
31. Fantasiakirja.
Itse kuitenkin laitan tämän kohtaa 21, sankaritarina.

Kirjailija: J.R.R. Tolkien
Nimi: Hobitti eli sinne ja takaisin
Alkuteos: The Hobbit or There and Back Again
Suomentanut: Kersti Juva (runot suomentanut Panu Pekkanen)
Alkuperäinen kieli: englanti
Julkaistu: 2012
Alkuperäinen julkaisu: 1937
Sivumäärä: 328

Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla, osa 1

"Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi."

Näin alkaa Täällä Pohjantähden alla-trilogian ensimmäinen osa. 1800-luvun lopulla Koskelan Jussi haaveilee oman torpan perustamisesta ja päättää kysyä kirkkoherralta lupaa sen perustamiseen. Jussi saa luvan ja niin hän omin käsin raivaa suon ja rakentaa torpan. Jussi koittaa parhaansa mukaan elättää itsensä maanviljelyllä ja karjalla, mutta pian hän huomaa, ettei se olekaan yhtä ihanaa ja helppoa kuin haaveissa. Jussi joutuu kamppailemaan terveyden, jaksamisen ja luonnon voimien kanssa. Pelko sopimuksen muuttumisesta ja jopa häädöstä pakottaa täysin pappilan armoilla olevan miehen elämään varpaillaan.

Jussi saa Alma-vaimonsa kanssa kolme poikaa: Akselin, Aleksin ja Aukustin. Akselista kasvaa voimakas ja itsepäinen nuori, joka ei ole tyytyväinen torppareiden asemaan. Räätäli Halme on kiinnostunut sosialismista ja hänen kauttaan aate tarttuu kyläläisiin - myös Akseliin. Yksi tavoitteista on saada voimaan laki, joka antaisi torppareille oman maan. Myös naisten asemaa halutaan parantaa. 1900-luvun alku tuo kylään myös oman koulun ja työväentalon.

Olen ollut tietoinen torppareiden asemasta ja Suomen historiasta historiankirjoitusten kautta, mutta Täällä Pohjantähden alla on kuin isku kasvoihin. Fiktiivinen tarina tavallisista torppareista herättää historialliset tapahtumat eloon ja saa miettimään asioita enemmän. Linnan realistinen henkilökuvaus ja katkeralla huumorilla maustetut dialogit tekevät hahmoista persoonallisia ja kiinnostavia. Välillä sai ihmetellä, miten joku tällaisia lausahduksia edes keksii.

Äkäinen, jääräpäinen ja uuttera Jussi ei varmasti ole se kaikista helpoin tai lempein puoliso ja isä, muttei Jussin tunteisiin voi olla samaistumatta. Kyllä ahkeroinnista ja torpan perustamisesta saa olla ylpeä, eikä kukaan sitä saa ottaa pois, kun sen eteen on itse hirveän vaivan nähnyt. Harvoin asetun näin voimakkaasti tiettyjen henkilöiden puolelle. Luonnollisesti tunsin myös vahvaa ärtymystä. Kirjassa oli kuitenkin eräänlainen lämmin ja rempseä tunnelma, joka kantoi loppuun asti. Välillä tarina kävi pitkäveteiseksi ja laaja henkilökattaus hämmensi, mutta loppua kohden henkilöiden välisistä sukulaissuhteista ja ihmissuhdekoukeroista alkoi saada jotain tolkkua. Luin kirjan äidinkielen kurssin vuoksi, enkä kadu valintaani. Tuskin luen muita osia tai Tuntematonta sotilasta lähiaikoina, mutta nämä teokset on lisätty lukujonoon. Ehkä jonain päivänä sitten...

Tällä kirjalla on helppo täyttää kohta 3. suomalainen klassikkokirja, Luulen kuitenkin, että luen sellaisen teoksen myöhemminkin, joten täytän kohdan 8. Suomen historiasta kertova kirja.

Kirjailija: Väinö Linna
Nimi: Täällä Pohjantähden alla, osa 1
Julkaistu: 2006
Alkuperäinen julkaisu: 1959
Sivumäärä: 460

Sjón - Poika nimeltä Kuukivi

"Hänellä on perhosia vatsassa niin kuin silloin, kun hän on asiakkaan kanssa, paitsi että perhoset ovat isompia, niiden siipiväli on pitempi ja ne ovat väriltään mustia kuin ruumisauton samettiverhot."

Poika nimeltä Kuukivi on tarina teini-ikäisestä Máni Steinnistä, joka elää vuoden 1918 Reykjavikissa. Poika tienaa rahaa miesasiakkailta prostituution avulla ja käyttää kaiken rahan elokuvissa käyntiin. Hän katsoo kaikki kaupungissa näytettävät elokuvat ja elää ne todeksi unissaan. Uutisissa puhutaan maailmansodasta ja Katla-tulivuoren purkaus valaisee yötaivaan, mutta vasta Islantiin rantautuva espanjantauti saa kaupungin elämän suistumaan raiteiltaan. Máni Steinnin luoma elokuvien ja kuvitelmien pilvilinna joutuu koetukselle ja kaupungista tulee elämän ja kuoleman, totuuksien ja houreiden, sekä salaisuuksien ja paljastuksien taistelukenttä.

Nyt on pakko kiittää Helmet lukuhaasteen Facebook-ryhmää tämän kirjan suosittelusta! Tuskin olisin koskaan ominpäin tätä kirjaa löytänyt. En vieläkään oikein ole varma, pidinkö kirjasta vai en, mutta lukukokemus oli omalaatuinen ja mieleenpainuva. Tunnelma on toisinaan hyvin unenomainen ja on vaikeaa erottaa, liikutaanko unen, todellisuuden, vai niiden välisessä maailmassa. Kieli vaihtelee kauniista kerronnasta hyvin ronskeihin seksikohtauksiin, joista jälkimmäinen sai ainakin minut heti alussa hieman etääntymään kirjasta, mutta eivät ne enää myöhemmin juurikaan häirinneet. Teksti sisältää painavaa asiaa, mutta se on kerrottu mielikuvituksellisesti ja lukijan omalle mielikuvitukselle ja tulkinnalle on annettu paljon tilaa. Poika nimeltä kuukivi on fyysisesti pieni, mutta sisällöllisesti suuri. Kaikessa traagisuudessaan kaunis, mutta rosoinen.

Sijoitan kirjan ainakin toistaiseksi haastekohtaan 34, kirja kertoo ajasta jota et ole elänyt. Koen tämänkin kirjan hieman vaikeasti sijoitettavaksi näihin kriteereihin, mutta sitä on ainakin kehuttu eri kirjablogeissa ja joku saattaa laskea Sjónin sanoittamat Björkin kappaleet toiseksi alaksi.

Kirjailija: Sjón
Nimi: Poika nimeltä Kuukivi
Alkuteos: Mánasteinn - Drengurin sem aldrei var til
Suomentanut: Tuomas Kauko
Alkuperäinen kieli: islanti
Julkaistu: 2014
Alkuperäinen julkaisu: 2013
Sivumäärä: 152

Stephenie Meyer - Vieras

Vieras on Stephenie Meyerin ensimmäinen teos, joka on suunnattu aikuisille. Hänet tunnetaan parhaiten nuorille suunnatusta Houkutus-kirjasarjasta. Vieraasta tehtiin myös Andrew Niccolin ohjaama samanniminen elokuva vuonna 2013.

Sieluiksi itseään kutsuvat pienet ja moniulokkeiset olennot ovat ottaneet ihmiskunnan hallintaansa kiinnittymällä ihmisruumiiden hermojärjestelmiin. Paljoa niin sanottuja normaaleja ihmisiä ei olekaan enää jäljellä. Kirjan päähenkilö, Sielu nimeltä Vaeltaja, saa itselleen haasteellisemman ihmiskehon, nimittäin ihmisten vastarintaliikkeeseen kuuluneen Melanien. Melanie on vahva, eikä Vaeltaja saa vallattua ruumiin mieltä omakseen, jolloin kummankin tajunta jää elämään. Kehon lisäksi he jakavat tunteet, joiden voimakkuus ja ailahtelevaisuus tuottaa ongelmia kylmäpäisempien ruumiiden hallintaan tottuneelle Sielulle. Tunteet vaikuttavat myös Vaeltajaan. Ei mene kauaa, kun Melanie ja Vaeltaja ovat tehneet aselevon ja lähtevät etsimään miestä, jota he kumpikin syvästi rakastavat ja kaipaavat.

Vieras ei kuulu siihen genreen, jota yleensä olen kiinnostunut lukemaan, joten tuon sivumäärän läpikahlaaminen kertoo kirjasta jotain. Olin ennen kirjan lainaamista kuullut juttuja kyseisestä kirjasta ja sen verran mielenkiintoa herättävältä vaikutti, että päätin kokeilla. Tarina kerrotaan Vaeltajan näkökulmasta minä-kertojana ja seassa on kahden tajunnan välisiä keskusteluita. Alusta alkaen kirja vaikutti ainakin minulle ennalta-arvaamattomalta, enkä siis oikein tiennyt mitä tarinalta tai etenkään lopulta odottaa. Halu saada tietää lisää Sieluista ja kaikesta muustakin tuotti päässäni erilaisia mahdollisia skenaarioita ja sai kääntämään sivun toisensa jälkeen.

Toisaalta välillä tapahtumat kävivät vähän tylsiksi ja liian hempeiksi makuuni, mutta jotenkin tarina rullasi aika hyvinkin eteenpäin. Uskon, että monelle muulle kirja saattaa upota paremmin. En todellakaan luokittelisi Vierasta "aikuisten kirjaksi", vaikka sinä sitä koitetaan esitellä. Välillä upposin syvällisiinkin mietteisiin ja tunteet heilahtelivat useaan suuntaan. Tämä on niitä teoksia, joista en uskalla yhtään enempää kertoa, koska juju tuntuu olevan se tietämättömyys tulevasta. En halua olla ilonpilaaja ja pilata lukukokemusta muilta. 😄

Omalaatuinen Vieras tuntuu vaikealta sijoittaa mihinkään lukuhaasteen listalla, joten laitan sen vain kohtaan 23, käännöskirja.

Kirjailija: Stephenie Meyer
Nimi: Vieras
Alkuteos: The Host
Suomentanut: Pirkko Biström
Alkuperäinen kieli: englanti
Julkaistu: 2009
Alkuperäinen julkaisu: 2008
Sivumäärä: 702

J.K. Rowling, John Tiffany, Jack Thorne - Harry Potter ja kirottu lapsi

Harry Potter ja kirottu lapsi on J.K. Rowlingin ja John Tiffanyn luoma tarina, jonka Jack Thorne on muokannut näytelmämuotoon. Kirja on siis näytelmän käsikirjoitus. Itse näytelmää on esitetty Lontoossa 2016 heinäkuun lopusta alkaen.

Tarina on suoraa jatkoa Kuoleman varjeluksille. Aikuinen Harry Potter työskentelee taikaministeriössä ja hänellä on Ginnyn kanssa kolme lasta. Harry ei ole päässyt yli kolkosta menneisyydestään, eikä isänä olokaan ole helppoa, etenkään kun hänen pojallaan Albuksella on kovia paineita isän kuuluisuuden takia. Albus ei halua kulkea isänsä polkua. Jottei kirja käsittelisi vain vaikeaa isä-poika suhdetta, liikkuu myös huhuja, että Voldemortilla saattaa olla lapsi...

Tartuin kirjaan innokkaasti, koska olen lapsesta asti pitänyt Harry Potter-kirjoista ja elokuvista. Laiskana naperona tulin lukeneeksi kirjat vain kerran, mutta muistan pitäneeni niistä erittäin paljon ja tarina on jäänyt vahvasti mieleen. Suunnitelmissa on lukea koko sarja jossain kohtaa uudestaan. Minulla oli siis kovat odotukset tästä kirjasta, mutta pia alun jälkeen tajusin, ettei kannata odottaa liikoja. Otinkin sitten rennomman asenteen ja luin teoksen lähinnä Harry Potter-fiilistelynä. Tässä kirja olikin oiva, sillä vanhoja tuttuja hahmoja, tapahtumia ja paikkoja oli paljon. Oli myös mukava saada tietää, mitä hahmoille on tapahtunut vuosien jälkeen. Huumoriakaan ei puuttunut.

Nostalgia ja huvittavat letkautukset eivät kuitenkaan pelastaneet Kirottua lasta siltä tosiseikalta, että se tuntui olevan turha jatko-osa. Hahmot olivat erilaisia (Esimerkiksi Draco Malfoy oli paljon lämpimämmän ihmisen oloinen) ja vanhaa tarinaa sorkittiin liikaa. Vanha tarina laitettiin siis suurinpirtein kokonaan uusiksi. Odotin, että hahmoihin oltaisiin panostettu enemmän ja juoneen olisi keksitty jotain ihan uutta, ei kaukaa haettua lisää vanhaan tarinaan. Toisaalta ymmärrän, että näytelmä on eri asia kuin romaani ja tätä tarinaa on ollut kirjoittamassa useampi henkilö. Monissa kohdissa mietin, että kohtaukset toimimatkin varmaan hyvin näytelmässä ja yritin kuvitella, miltä ne mahdollisesti näyttäisivät. Kirja oli nopealukuinen ja toimintaa oli paljon, joten eihän tämä mikään tuskallinen luettava kuitenkaan ollut. Ei kuitenkaan pääse omalla listallani lähellekään "aitoja ja alkuperäisiä" Harry Potter-kirjoja. Omalla vastuulla kannattaa lukea, muttei tämä ainakaan minun kohdallani varsinaisesti pilannut vanhaa tarinaa.

Helmet 2017- haasteessa tämä menisi useisiin kohtiin, kuten 35 (kirjan nimessä on erisnimi), 31 (fantasiakirja), 23 (käännöskirja), mutta laitan tämän kohtaan 29, kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluaisit oppia. Kuka ei haluaisi oppia taikomaan?

Tekijät: J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne
Nimi: Harry Potter ja kirottu lapsi
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Cursed Child
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Alkuperäinen kieli: englanti
Julkaistu: 2016
Alkuperäinen julkaisu: 2016
Sivumäärä: 446

Ensimmäinen postaus

Tästä se alkaa, nimittäin ihka ensimmäinen blogikokeilu. Ellei sitten yläasteen kuvistunnilla opettajan ohjeistuksella tehtyä testiblogia lasketa.

Olen piakkoin 18 vuotta täyttävä nainen, joka on ajatellut blogin aloittamista jo pitemmän aikaa. Monesti tulee etenkin luetuista kirjoista puhuttua muiden lukutoukkatuttaven kanssa, mutta kummasti asioita hyvistäkin kirjoista unohtuu, kun ei teoksista mitään ylös kirjoita. Tässäpä siis ratkaisu ongelmaan! 

Olen myös mielenkiinnolla lukenut blogeista muiden lukukokemuksia niistä teoksista, jotka olen mahdollisesti lukenut jo tai jotka olen ajatellut tulevaisuudessa lukea. Ehkä minäkin voisin kokeilla?

Blogini tulee todennäköisesti olemaan kirjoihin painottunut, mutta saatan kirjoittaa jostain muustakin, jos pakottava tarve tulee ajatusten purkamiseen. Ei mitään raskaita avautumisia, mutta kenties syvällisiä pohdintoja maailmanmenosta tai vaikkapa kertoilua keikkakokemuksista ja muista itseilleni tärkeistä ja ajatuksia herättäväistä asioista. 

Lukio-piskelun ja muun elämän vuoksi kirjoja tulee luettua valitettavan vähän, mutta luen kyllä, kun se himo iskee ja aikaa riittää. Tänä vuonna ajattelin pyrkiä lukujonossa olevien kirjojen vähentämiseen. (Vaikka niitä lisääntyy sinne paljon tiheämpään tahtiin kuin saan entisiä luettua...) Paljon on minulla klassikkoteoksiakin lukematta, joten postauksia tulee myös vanhoista ja tunnetuista uudempien kirjojen ohella. 

Taidan jättää tämän tekstin tähän. Saa nähdä, mitä täämä projekti tuo tullessaan! 😄